Vauvajumppakurssi alkaa

28.1.2022

Ilmoittaudu mukaan vauvajumppakurssille, maanantaisin 7.2. - 21.3. klo 9.45-10.30 Urheilutalolla.

(Toinen 7 kerran kurssi alkaa 28.3., ilmoittautuminen tähän aukeaa myöhemmin)


Vauvajumppa n. 3-12 kk (kurssimuotoinen) on sekoitus jumppaa vauvalle sekä äidille (miksei isällekin). Tunneilla lorutellaan, keinutellaan, silitellään ja ollaan lähekkäin oman pienokaisen kanssa. Tunnilla nautitaan koko ajan vuorovaikutteisesti yhdessä oman vauvan ja muun ryhmän kanssa erilaisista yhteisistä touhuista, välillä vanhemman oma pieni jumppaosuus omien voimavarojen mukaan, jonka aikana vauva saa köllötellä matolla tai olla lisäpainona mukana menossa. Välillä taas vauvan omat ”temppuosiot” mm. kuperkeikat ja pyörähdykset. Kaikki liikkeet ja temput tehdään kunkin vanhempi-lapsiparin omin ehdoin, tämän vuoksi suositusikä aloittamiselle on n. 3 kk, kun vauva osaa jo kannatella päätään. Ota mukaan alusta/huopa vauvalle sekä itselle mukava liikuntavarustus. Tunnin jälkeen on mahdollista syöttää pienokainen ja syödä itsekin pieni välipala. Tule mukaan liikkumaan oman pienokaisen kanssa ja tapamaan muita samassa tilanteessa olevia äitejä.

Keväällä 2022 järjestämme kaksi 7x kurssia. Ensimmäinen alkaa ma 7.2. Maksu perheliikunnan taksan mukaan: vanhempi maksaa 20€ (jäsenmaksu) ja vauva lasten kausimaksun + jäsenmaksun. Mikäli osallistuu vain toiselle kurssille, vauvan hinta on puolet lasten kausimaksusta.