TELINEVOIMISTELU
Telinevoimistelun perusliikkeiden parissa on mahdollisuus kehittää muun muassa kehonhallintaa, voimaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta sekä haastaa ja ylittää itsensä. Vaikka huipulla telinevoimistelu vaatii vankkaa kokemusta lajista sekä tuhansia toistoja, on telinevoimistelu ihanteellinen laji myös kaiken ikäisille uuden harrastuksen aloittajille.
Seurassamme telinevoimistelun harrastaminen aloitetaan harrastepuolen tunneilta. Telinevoimistelua on tarjoilla harrastepuolella lapsille ja aikuisille. Telinevoimistelun jatkoryhmiin voi ilmoittautua jo lajia aiemmin harrastaneet.
Telinevoimistelu jatko 6-7 v., 8-10 v. ja yli 10 v. (ti ja to) ja Telinevoimistelu jatko 7-10 v. (pe ja la) (tunnit ei näy harraste-esitteessä)
Ryhmät ovat tarkoitettu telinevoimistelua jo aikaisemmin harrastaneille. Ryhmiin osallistuvat sitoutuvat harjoittelemaan 2 x viikossa, ja harjoittelu on tavoitteellisempaa ja haastavampaa kuin kerran viikossa harrastavilla. Ryhmissä harjoitellaan telinevoimistelun taitoja harrastajien oman taitotason mukaan.
Harjoittelu on tavoitteellista, lajitaitoa syventävää, monipuolista ja hauskaa. Lajina telinevoimistelu kehittää mm. lihaskuntoa, notkeutta, koordinaatiokykyä, keskittymiskykyä ja itseluottamusta.
Hinta muodostu harrastepuolen hinnaston mukaan 110€/kausi (2 krt/vko).
Vapaista paikoista voi tiedustella telinevoimistelun lajivastaavalta.