NVO 70v: Hautuja sai huivin lämmikkeeksi

16.11.2020

Jo 70 vuoden ajan on Naantalin Voimistelijat liikuttanut naantalilaisia. Toiminta oli ensin Naantalin Löylyn alaisuudessa naisosastona ennen kuin 28.11.1950 lähetettiin liittymisilmoitus omasta seurasta yhdistysrekisteriin. Seuran nimeksi tuli tuolloin Naantalin Naisvoimistelijat. Alussa voimistelun lisäksi toimintaa oli myös hiihdossa ja yleisurheilussa. Erilaiset iltamat ja juhlat kuuluivat myös kiinteänä osana seuran toimintaan.

Pitkä kunnioitettava taival on kuljettu tähän päivään asti. Seuran nimikin vaihtui vuonna 2003 Naantalin Voimistelijoiksi. Tunteja on tällä hetkellä tarjolla niin naisille, miehille kuin lapsillekin, vauvasta ikäihmisiin.

Tarkoituksemme oli juhlia tätä 70 vuoden ikää juhlanäytöksellä joulukuussa, mutta koska haluamme juhlia ilman rajoituksia, olemme päättäneet siirtää juhlanäytöksen ensi keväälle tai syksyyn. Koko vuoden olemme kuitenkin juhlistaneet tätä vuotta erilaisin tempauksin. Tämä Hautuja-huivi on nyt yksi niistä. Tämä huivi kertokoon kaikille seuran juhlavuodesta ja pitkästä iästä.